Hifimaailma-artikkelit 16.08.2013 / 11

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

artikkelit nostalgista hifiä: Crimson Model 610/620 ja The 2CH Audio Amplifier Julkaistu: Hifimaailma 5/2013
Menneiden vuosikymmenien laitteiden tutkailu auttaa suhtautumaan uuteen tekniikkaan tyynemmin. Tämänkertainen vertailu, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, oli lähtökohdiltaan epäoikeudenmukainen. Onko se aina tehnyt niin, on eri juttu. Toinen perustuu yhteen 1900-luvun suureen vahvistintekniseen oivallukseen ja oli, ainakin hetken, jonkinlainen globaali sensaatio! Kuinka suuri tuo innovaatio todella oli, riippuu keneltä kysyy. Crimson Model 610 & Model 620 Brian Powellin vuonna 1976 perustama Crimson ponkaisi harrastajien tietoon valmistamalla vahvistinmoduuleita silloin kukoistaville brittiläisille rakennussarjamarkkinoille. Esivahvistimessa on paikat kahdelle 9 voltin paristolle sekä sisääntulo laturille, mikä voisi viitata siihen, että se on alun perin ollut paristokäyttöinen! 56. Osa lukijoista tykkää lukea niistä, mutta onko mitään syvällisempää syytä. Miten on vahvistinelektroniikan kanssa? Kokeilussa The 2CH Audio Amplifier 1970-luvulta ja Crimson Model 610/620 1980-luvulta. MIKSI kirjoittaa vanhoista hifilaitteista. Tämä Model 610 -etunen otti virran Model 620:n virtalähteestä. Lieneekin viisasta pitää itsensä jollakin tavalla ajan tasalla tekniikan tuoreimmista kehityskuluista, mutta säilyttää riittävä tarkasteluvälimatka. Toinen ei edes yritä tarjota muuta kuin perushyvää perushifiä perinteisin ratkaisuin. Takaviisto näkökulma auttaa ymmärtämään, mikä uudessa tekniikassa on mahdollisesti kestävää, mikä ei. Nostalgian piilevä vaara on paikalleen jämähtäminen. Sarjaan kuului Model 610 -esivahvistin, Model 620 -stereopäätevahvistin ja Model 640 -mono-pääte. Sarjanumeroiden 529 ja 387 (pääte) perusteella kokeilun vahvistimet ovat lähteneet tehtaalta 1980-luvun puolivälin jälkeen. Luulen että asia liittyy kysymykseen oikeasta suhtautumisesta uuteen tekniikkaan. Siitä olen melko varma, että tekniikan viimeisten virtausten perässä alati juokseminen on epäviisasta. Siinä ei kuljeta kehityksen terävimmässä kärjessä, vaan pikemminkin eletään isossa, ylhäältä ohjatussa kollektiivisessa unessa. Vuosikertahifin harrastaminen on, lievässä sentimentaalisuudessaankin, ajatellumpi vaihtoehto, koska se lisää tervettä suhteellisuudentajua uuden tekniikan arviointiin. Silmien sulkeminen uudelta tekniikalta rajaa oppimismahdollisuuksia ja mielikuvitusta. Model 610/620 ja The 2CH Audio Amplifier nostalgista hifiä Crimson Teksi ja kuvat: Kari Nevalainen Powell vastaan Otala Kaiuttimista usein sanotaan, että mikään ei ole muuttunut sitten niiden keksimisen. Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1983, seurasi 600-sarja, joiden palikkamaisesta ulkomuodosta kokeneemmat harrastajat heti muistavat Crimsonin vahvistimet. Vuonna 1979 Powell lanseerasi Crimson 500 -sarjan esi- ja päätevahvistimen
Kotiin palattuaan hän puhui Electrocompanietin Per Abrahamsenin ympäri rakentamaan Otala-vahvistimen. Vuosi oli 1974. Näkyvin osa on sininen ITT:n komponenteista koottu piirikortti, jossa kaiken muun tarvittavan lisäksi on MM-levysoitinaste. konventiossa vuonna 1973 otsikolla ?An Audio Amplifier For Ultimate Quality Requirements?. Esitelmän keskeinen väite oli selvä: vahvistin, jossa TIM-särön (transientti-intermodulaatiosärö) mahdollisuus on otettu huomioon (panostamalla vahvistimen virranantokykyyn ja kykyyn toistaa nopeita jännitemuutoksia), kuulostaa subjektiivisesti paremmalta kuin vahvistin, jossa . Maine kasvoi. päätyi Audio Critic -lehden testipenkkiin. Ulkonäköä se ei haittaa. The 2CH -vahvistimen tärkein viesti ehkä olikin, että huippuarvot sovinnaisissa mittauksissa eivät takaa huippuääntä. kuvaa aika hyvin vahvistimien teknistä luonnetta. Borja, Abrahamsen ja Sandström tekivät kaikkensa tyydyttääkseen kysynnän. Tässä vaiheessa vahvistimen nimi ei enää kuitenkaan ollut ?The Otala Amplifier. Vahvistin sai ylistävän arvion ?maailman parhaiten soivana vahvistimena?, vaikkakin hieman epäkäytännöllisenä vaatimattoman antotehon (25 W) ansiosta. Diy-tausta ja toiminnallisuutta painottava luonne vetosivat varmasti teknisiin hifiharrastajiin vähän samalla tavalla kuin NAD Pohjolassa. Netin perusteella näyttäisi, että Crimsonin vahvistimia olisi yhä saatavana jotakin väylää pitkin. Virtakytkin on upotettu ripojen väliin. vaan ?The 2 Channel Audio Peramplifier. ajan hengen mukaisesti . harmoninen kokonaissärö (THD) on painettu alas rajulla negatiivisella takaisinkytkennällä. Silloisiin transistorivahvistimiin tyytymätön norjalainen radio- ja levytuottaja Svein Erik Borja kuuli Otalan esityksen ja vaikuttui. Kortille signaali kiertää potentiometrin ja muiden säätimien kautta, joita ei pääse ohittamaan. Niukoista sisätiloista huolimatta tai sen vuoksi Model 620 -päätevahvistin on täytetty symmetrisesti. Rengassydänmuuntajan ja ELNAn kondensaattoreiden jälkeen on kotelon molemmin puolin identtinen piirikortti ilmeisesti bipolaarille otto/ajuriasteelle, minkä jälkeen tulee tukevaan rautalevyyn pultatut Toshiba 2N3055 -bipolaaripäätetransistorit (60V/15A/115W), kaksi per puoli. En heti muista toista vahvistinta, jossa jäähdytinrivat törröttäisivät kotelon etupuolella. Firman käyttämä fraasi ?quality budget amplification. Seurasi asennemuutos monien vahvistinsuunnittelijoiden keskuudessa, joka jatkuu yhä. 57. Takaisinkytkentää oli vain 20 desibeliä, mikä oli huomattavasti vähemmän kuin ?kilpailijoilla? tuohon aikaan. Kaksi ensimmäistä prototyyppiä kuulostivat niin lupaavalta, että Borja ja Abrahamsen hutkivat kymmenen lisää. nostalgista hifiä Sisäänmenoja on kaksi, toinen virittimelle, toinen levysoittimelle. Tällä välin Terje Sandstrom oli liittynyt tiimiin. Tuttu tarina Borjan muassa ?The Otala Ampifier. Sitä, kuinka paljon uusvanhat Crimsonit teknisesti muistuttavat ensimmäisen polven Crimsoneita, en pysty arvioimaan. The 2 Channel Audio Amplifier Idea tälle etuvahvistin & päätevahvistin -yhdistelmälle lähti liikkeelle esitelmästä, jonka Matti Otala yhdessä Jan Lohstrohin kanssa piti AES:n (Audio Engineering Society) Rotterdamin 44. ja ?The 2 Channel Audio Power Amplifier?. Otala ei pyynnöistä huolimatta koskaan antanut norjalaisille lupaa käyttää nimeään vahvistimessa. Norjalaiset joutuivat tekemään muutoksia Otalan viitoittamaan tekniseen rakenteeseen puutteet korjatakseen. Muutoksista huolimatta vahvistimen perusrakenne pysyi samana. tai ?The OtalaLohstroh Amplifier. Tehoiltaan Model 620 on noin 50-wattinen 8 ohmiin ja tuplat 4 ohmiin. Kaikesta aistii, että vahvistimen suunnittelu ja valmistaminen ei ollut Powelille rakettitiedettä. Ne olivat epälineaarisempia, kaistaltaan kapeampia, eivätkä muutosnopeusarvotkaan olleet samaa luokkaa. Kritiikin tultua julki, kyselyitä alkoi tulvia varsinkin USAsta. Vain kaksi Otala & Lohstroh -vahvistinta valmistui, ja toinen on Oslossa norjalaisella keräilijällä. Nimenvaihto oli oikeutettu senkin vuoksi, että Electrocompaniet ei saanut ensimmäisiä vahvistimia toimimaan esikuvansa mukaan. Myös tape out -liitäntä taipuu otoksi. Etulevyssä on off/source/tape-kytkin, äänenvoimakkuuden säädin, kanavatasapainon säädin ja äänilähteen valintanuppi. Sisältä Model 610 on iloisen riisuttu
Äänen painopiste oli vähemmän edessä. Molemmat vahvistinparit tuottivat epäherkän pikkumonitorin (6 ohmia), herkän laajakaistan (11 ohmia) ja 4-tie-vintage-kaiuttimen (16 ohmia) edessä varsin kelpo ääntä. Hyvä että päätin. Sen verran parempi se oli myös äänenlaadussa. Parempaa on siis saatavilla, mutta se ei muuta tosiasiaa, etteikö sekä Crimsonilla että The 2CH Audio Amplifierilla tulisi toimeen. nostalgista hifiä Crimson Model 610/620 ja The 2CH Audio Amplifier Tekniikka Kokeilun esivahvistimen sarjanumero on 55 ja päätteen 81. Kummankaan kanssa ei ollut merkille pantavia tonaalisia puutteita, kuten riipivää diskanttia tai tarpeettoman löysiä bassoja. Crimsonin tuplatehot kuuluivat jonkinlaisena yleisenä voimantuntuna, jota ehkä hivenen puuttui The 2CH:sta. Isompi juttu onkin varmistaa, että tämänikäiset vahvistimet ovat varmasti kunnossa (hurinat, potikkojen rahinat yms.). Läpikäynti voi merkitä pientä lisäpanostusta, mutta sen saa usein nopeasti takaisin parempana suorituskykynä.. Sen myötä äänestä tuli eritellympi, heleämpi, irtonaisempi, vähemmän yhteen kääritty. Musiikin hiljaiset kohdat olivat korostuneemmin hiljaisempia, voimakkaat voimakkaampia. Mitään isoa äänen tehokkuuseroa en kuitenkaan havainnut ja on täysin mahdollista, että Crimsonin tehontuntu johtui sen asteen leveämmästä ja suurpiirteisemmästä bassotoistosta. Aina kun vertasin Crimsonia siihen itseensä, se kuulosti sangen mukiinmenevältä. Rega Brio R oli kohinattomampi, selvästi tarkempi dynamiikan toistaja ja myös äänensävyltään asteen hienostuneempi. Päätteen T:n muotoisista piirikorteista oli kuitenkin jo tässä vaiheessa luovuttu. Vähänkään kauempaa katsottuna ja asiat oikein normitettuna on helppo sanoa, että suurta laadullista hyppäystä ylöspäin ei ole tapahtunut. Vaikka en ole vakuuttunut vanha/moderni-vertailujen mielekkyydestä, päätin kuitenkin nopeasti verrata Crimsonia päteväksi tiedettyyn moderniin transistorivahvistimeen. Crimsonille harkitsisin soinnillisesti vähemmän herkkiä ja hieman introverttejä kaiuttimia, jotka kuitenkin tilanteen tullen osaisivat säihkyä. Sen usein kuulee, tuleeko vahvistin toimeen tietyn kaiuttimen kanssa vai ei. Tehoja noista kivistä irtosi mainitut 25 wattia per kanava. Esivahvistimessa on tape outin lisäksi kaksi linjasisääntuloa, levysoitinotto sekä in/out-liitäntä ulkoiselle prosessorille. Tulee toki. Näyttäisi, että nämä yksilöt edustavat ensimmäistä tuotantosarjaa (1976?78). Mutta jos äänessä ei ole selvää vikaa, vahvistimet tuppaavat kuulostamaan melko hyvältä itse kukin. Niin tälläkin kertaa. Kaikki päätetransistorit (BD201, BD204, BDX77 (2 kpl), BD139 (3 kpl), BD140 ja yksi tuntematon) olivat ruuvein ja mutterein kiinni jäähdytyslevyssä yhdellä puolella vahvistinta. Tälle esivahvistimelle on rakennettu erillinen virtalähde muuntajineen, mutta jotenkin tuntuu, että näin ei ollut asianlaita alun perin. Sointimaailman asioita Vahvistimien äänen kuvailu ja vertailu on epäkiitollista puuhaa. Mainituista syistä 58 monitahoisempi ääni tuntui elävän vähemmän pinnassa ja ehkä siksi kuulosti myös vähemmän päälletunkevalta. The 2CH:ta kuunnellessa juolahti mieleen, että Densenin vahvistimien ystävät saattaisivat pitää The 2CH:n pirteän valoisasta ja nopeakulkuisesta äänestä. Sattumaa tai ei, Densen ainakin sanoo ottavansa TIMsärön vakavasti ja yrittää pärjätä vahvistimissaan jopa kokonaan ilman takaisinkytkentää! Kaiuttimet. The 2 CH puolestaan kuuluu niihin vahvistimiin, jotka palkitsevat hänet, joka näkee vaivaa ja aikaa sen kaikkein suopeimmin yhteen soivan kaiuttimen löytämiseksi. Mihin verrata Ilman mitään sokkotestejäkin on selvää, että äänenlaatu, jonka nämä vahvistimet päästivät ilmoille, ei poikkea millään radikaalilla tavalla modernien vahvistimien tuottamasta äänenladusta. Siitä kun nämä vahvistimet näkivät päivänvalon, audiomaailma on nähnyt AB-luokan putkivahvistimien paluun, pienitehoisten triodivahvistimien esiinmarssin, D-luokan kytkentätransistorivahvistimien nopean yleistymisen jne. Kuunteluista jäi kuitenkin sellainen jälkimaku, että saattaisiko tuollainen ääni pitkässä kuuntelussa osoittautua joidenkin vanhempien transistorivahvistimien tapaan ?väsyttäväksi?? Kysymys sähköistyi The 2CH -vahvistinta kuunnellessa. Crimsonilla ei ole fiksattua hintaa, mutta arvelisin, että 800 euron Regalla saa neljä Crimsonia